Sain työhuoneen, jossa voin viettää aikaani tuntien välillä ja ruokatunnilla. Tai jossa voin rauhassa leikkiä opettajaa ja näyttää tärkeältä kaikille ohikulkijoille.

Tulevassa kodissakin saan työhuoneen. Saan neulekoneen vihdoin pysyvästi esille, jos niin haluan. Hyllyyn kaikki lankakorit ja ikkunan eteen pöytä jossa voin piirtää, maalata ja askarrellapaskarrella samalla kun olen Suuri Suunnittelija, ainakin sen huoneen sisäpuolella.

Talven mittaan pääsen ehkä osalliseksi oikeaan työhuoneeseen muitten käsityöläisten keskuudessa. Tulin valituksi johtokuntaankin, pesti joka yleensä on rasite, mutta josta olen ainakin vielä innoissani.

Muuttoakin pitäisi valmistella. Toistaiseksi olen onnistunut saamaan yhden pienen pahvilaatikon pienille asioille. Minulla on seitsemänä viikonloppuna töitä, sen lisäksi että arkenakin pitää duunarina toimia. Joten muutosta tulee luultavasti sekava ja todella rasittava.