Ei, luvassa ei ole pronoa, vaikka hivelläänkin. Älkää luulko.

Sen sijaan hivelee, että koulun käytävillä kollegaopettaja, joka myöskin tekstiilisuunnittelijana toimii, kysyi voisinko tehdä hänelle erään tilaustyön. Kun häneltä on tarjous pyydetty suurempaan seinätekstiiliin eikä oma aika riitä sen tekemiseen, ja koska hän tarvitsisi tähän HYVÄN kutojan. No minullahan aikaa riittää aina kaikille muille töille paitsi omille, joten katsellaan tarkemmin kun työ on ajankohtainen.

---

Minä, joka aina seuraan muiden perässä, tartun myös tähän(kin) meemiin:

Mieti 3 kuvaa jotka tahtoisit nähdä. Asioita kodissani tai mitä vain mistä pystyn ottamaan kuvan melko vaivatta. Ja kunhan olen katsonut kaikki ehdotukset, teen entryn johon laitan kaikki kuvat jotka onnistuin ottamaan.