Minulla on todella huono itsekuri herkkujen suhteen, joskaan ei se hyvä ole missään muussakaan asiassa.
Rakastan joulutorttuja. Joka vuosi alan lokakuussa malttamattomana odottaa joulun lähenemistä jotta ensimmäisen pellillisen voisi paistaa. Lokakuussa on vielä liian aikaista, marraskuun puolen välin jälkeen voi jo aloittaa.
Viime vuonna söin jouluun mennessä noin kolme kiloa noita lehteviä ihanuuksia. Kävin juoksemassa suunnilleen joka toinen päivä.

Tänä vuonna, tähän mennessä, olen pistänyt poskeeni jo 1,5 kg myllynparhaita. Enkä ole juossut metriäkään.

Tämä ei voi päättyä hyvin.

280142.jpg
Niih. Kaik on mänt.