Harmillista ettei joulun jälkeiset alennusmyynnit koske aivan kaikkea. Kuten esimerkiksi kamerajalustoja. Olisin saanut halvalla kevyen rimpulan, joka ei olisi pysynyt pienoisen harrastelijajärkkärini painosta pystyssä, mutta päädyin kunnon jalustaan, jota Miäs suositteli. Merkkikin on kuulemma laadukas. Ja on se hieno; tukeva, kamera pikakiinnityksellä, vesivaaka sekä vielä jalustasta irroitettava yksijalkainen jalusta akrobaattisille valokuvaajille.

Kävin eilen juoksemassa viiden viikon tauon jälkeen (mihin tämä aika oikein kuluu??). Arvelin, etten jaksa juosta varttituntiakaan, mutta yllätin itseni perusteellisesti jolkottamalla kevyehkösti melkein tunnin. Joulun ruoat energiavarastona ja lepo taisivat auttaa vauhdissa.
Joogalla ja kuntosalillakin lienee merkityksensä.

318135.jpg
kotikaupunki

318134.jpg
yksi kotikaupungin laitureista