Tänäkään viikonloppuna en saanut sitä kauan kaivattua viikonloppuvapaata, vaan jouduin töihin. Ehkä sitten joskus ensi vuonna. Ja toisaalta, sunnuantaisin tienaa.

Koska jälleen kerran on ollut kiireistä näin joulun alla, saa vain yksi ihminen itsetehdyn lahjan. Se ei ole neulottu eikä virkattu, mutta omin pikku kätösin tekeämäni joka tapauksessa. Onneksi minulla on käsistään käteviä ystäviä, joten voisin antaa tee-se-itse- paketteja jouluksi, kuten viime vuonna erään lahjan kanssa kävi.

Virittelin eilen vähäisiä joulukoristeitamme. Niitä ei ole mitenkään paljoa ollutkaan, mutta kun neliöitä on nyt enemmmän, näyttävät koristeet pienemmiltä ja surkeammilta. Toivottavasti joulukuusi pelastaa tilanteen.
Neliöt olivat kummastuksen aiheena viikonloppuna muutenkin, osakekirjaan merkitty neliömäärä on viisi neliötä pienempi, kuin mitä (kuulemma) tarkastettu neliömäärä. Meillä oli lainassa lasermitta, jonka mukaan asuntomme on 12 neliötä pienempi kuin mitä pitäisi. Ja minä epäilen nyt niin meitä kuin lasermittaa, myyjää, kiinteistövälittäjää, isännnöitsijää ja hovimestaria.

Tämän hetken paras biisi, joka soi iTunesissa taukoamatta, KT Tunstall Black Horse&the Cherry Tree: