Liekö kevät vai mikä, mutta kuntosalilla on kulkenut. Viime aikoina olen lisäillyt painoja laitteeseen kuin laitteeseen. Ja osittain ihan huonon yhteenlaskutaidon vuoksi; latasin perjantaiaamuna prässiin extrakiloja koska en osannut yksinkertaista yhteenlaskua. Väliäkö tuolla, sillä kelkka nousi. 

Olohuoneessa, nojatuolini lähettyvillä lojuvat ostamani bambulangat (3 kerää). Ei mitään ideaa mitä niistä voisi tehdä. Eivät anna edes vinkkiä tullako virkatuksi vaiko neulotuksi.

Lähdemme syksyllä matkalle. Ensin lennämme, sitten ajamme junalla, jonka jälkeen köröttelemme bussilla ja lopuksi veneilemme. Miäs oli tohkeissaan ja hehkutti alueita joiden läpi matkallamme kuljemme (ovat tuttuja hänelle). Teki reittisuunnitelmaa, varasi lentoliput ja vannoi selvittävänsä bussireitit. Samainen maailmanmatkaajani soitti vartin sisällä pihalta, sillä bensa oli loppunut kotiristeykseen. Matkailu avartaa ja tolleen.

Mp-kuume on järkyttävissä mitoissa. Kanssani ei kannata keskustella kadun laidassa, sillä huomioni herpaantuu välittömästi kun kuulen kaksipyöräisen jossain. Olen mitannut jalkojeni pituuden, jotta tietäisin mihin istumakorkeuteen sovin. Ja Miäs lupasi viime viikolla, että saan oman moottoripyörän. Ihana Miäs.

489340.jpg