Viikko sitten työterveystarkastuksessa minut todettiin terveeksi nuoreksi naiseksi, jonka työkykyindeksi on yhtä pistettä vailla erinomainen (allergiat, allergiat...). Terveydenhoitaja antoi ajan labraa varten ja tänä aamuna, oltuani 12 h (!) syömättä, astuin labratätin pakeille. Mukava täti pyysi istumaan ja osoitti suurta tuolia, johon epäröivästi istahdin. Kerroin, että minusta oli otettu verta 20 vuotta sitten ja saattaisin voida pian heikosti, sillä en kestä oman vereni näkemistä.
Pääsin makuuasentoon toimenpidevuoteelle ja kun labratäti pisti neulan suoneen totesimme molemmat että eihän se pistäminen satu vaan se on se toimenpide yleensä mikä tuntuu inhottavalta. En vilkaissutkaan käsivarttani kohti, enkä varsinkaan sen jälkeen kun täti totesi 'melko hiljaa tulee'. Koska minulla on pehmeät suonet, ja neula vuorostaan toimii alipaineen avulla, jolloin suoni alkaa painua kasaan ennen kuin siihen lurpsahtaa uutta verta joka täyttää suonen. Totta kai minä kuvittelin kuinka verisuoneni, itse asiassa ne kaikki, litistyvät ja pullistuvat veren lurpsahtaessa eteenpäin kohti koeputkea. Heikotti.
Aamupäivällä kiertelin ystäväni kanssa kevätmarkkinoilla, ja ennen lähtöä kävimme aamukahvilla. Hassua, miten erilaisia ruokailurytmejä ja -tottumuksia sitä onkin. Kun lähdimme kahvikioskista ystäväni totesi että vatsa on täynnä (aamun saldo: kahvi+riisipiirakka) ja taputellen omaa vatsaani olin samaa mieltä (aamun saldo: kingsizetupla, lautasellinen puuroa, kourallinen pähkinöitä, voileipä, kahvi, grillimakkara, atomi, kahvi)
Ja asiasta kirjaimellisesti kukkaruukkuun. Koska vapaapäivä pitää viettää tehokkaasti ja koska olin energiaa täynnä (vähemmästäkin) suuntasin uuteen viherkeskukseen. Ajattelin etteivät viherkasvini olisi perillä kalenterista, eivätkä pahastuisi vaikka mullanvaihto tapahtuisi näin huhtikuussa maaliskuun sijaan. Ostin uusia suojaruukkuja, kukkamultaa ja lekasoraa. Ajoin kotiin ja totesin että suojaruukkuja oli liian vähän. Takaisin viherkeskukseen ja lisää suojaruukkuja.
Kotona huomasin että suojaruukut riittivät mutta varsinaiset kukkaruukut eivät. Plantageni-kiintiö oli tältä päivältä jo täynnä, joten kävelin lähimpään markettiin. Jonka hyllyiltä löytyi suojaruukkuja, muttei kukkaruukkuja (tiedättehän, niitä savisia, tai muovisia, joissa on reikiä pohjassa). Sama homma naapurikaupassa. Pitää paikkansa ettei muutama vuosi sitten löytänyt tyylikkäitä suojaruukkuja, mutta joku tolkku sentään...
Pyytelin anteeksi juuri istutetuilta rahapuupienokaisilta, kun riivin ne ruukuistaan ja istutin ne pienempiin (suojaruukkuihin, prkl) jotta sain pohjareiälliset kukkaruukut seniorikasveilleni. Toivottavasti seniorit osaavat arvostaa tätä elettä.
Pääsin makuuasentoon toimenpidevuoteelle ja kun labratäti pisti neulan suoneen totesimme molemmat että eihän se pistäminen satu vaan se on se toimenpide yleensä mikä tuntuu inhottavalta. En vilkaissutkaan käsivarttani kohti, enkä varsinkaan sen jälkeen kun täti totesi 'melko hiljaa tulee'. Koska minulla on pehmeät suonet, ja neula vuorostaan toimii alipaineen avulla, jolloin suoni alkaa painua kasaan ennen kuin siihen lurpsahtaa uutta verta joka täyttää suonen. Totta kai minä kuvittelin kuinka verisuoneni, itse asiassa ne kaikki, litistyvät ja pullistuvat veren lurpsahtaessa eteenpäin kohti koeputkea. Heikotti.
Aamupäivällä kiertelin ystäväni kanssa kevätmarkkinoilla, ja ennen lähtöä kävimme aamukahvilla. Hassua, miten erilaisia ruokailurytmejä ja -tottumuksia sitä onkin. Kun lähdimme kahvikioskista ystäväni totesi että vatsa on täynnä (aamun saldo: kahvi+riisipiirakka) ja taputellen omaa vatsaani olin samaa mieltä (aamun saldo: kingsizetupla, lautasellinen puuroa, kourallinen pähkinöitä, voileipä, kahvi, grillimakkara, atomi, kahvi)
Ja asiasta kirjaimellisesti kukkaruukkuun. Koska vapaapäivä pitää viettää tehokkaasti ja koska olin energiaa täynnä (vähemmästäkin) suuntasin uuteen viherkeskukseen. Ajattelin etteivät viherkasvini olisi perillä kalenterista, eivätkä pahastuisi vaikka mullanvaihto tapahtuisi näin huhtikuussa maaliskuun sijaan. Ostin uusia suojaruukkuja, kukkamultaa ja lekasoraa. Ajoin kotiin ja totesin että suojaruukkuja oli liian vähän. Takaisin viherkeskukseen ja lisää suojaruukkuja.
Kotona huomasin että suojaruukut riittivät mutta varsinaiset kukkaruukut eivät. Plantageni-kiintiö oli tältä päivältä jo täynnä, joten kävelin lähimpään markettiin. Jonka hyllyiltä löytyi suojaruukkuja, muttei kukkaruukkuja (tiedättehän, niitä savisia, tai muovisia, joissa on reikiä pohjassa). Sama homma naapurikaupassa. Pitää paikkansa ettei muutama vuosi sitten löytänyt tyylikkäitä suojaruukkuja, mutta joku tolkku sentään...
Pyytelin anteeksi juuri istutetuilta rahapuupienokaisilta, kun riivin ne ruukuistaan ja istutin ne pienempiin (suojaruukkuihin, prkl) jotta sain pohjareiälliset kukkaruukut seniorikasveilleni. Toivottavasti seniorit osaavat arvostaa tätä elettä.
Kommentit