Kun pari kuukautta sitten siirryin ryhmäohjaajaksi luokalleni, varoittivat muut opettajat 'se on hankalin ryhmä', 'edellinen opettaja luovutti niiden kohdalla'. Ensimmäiset puolitoista kuukautta sujui hyvin, sillä luokka oli työharjoittelussa.
Kun nyt olemme tehneet ryhmässä yhteisloimia työskentely on ollut hidasta ja opiskelijat häviävät kesken työpäivän mitään ilmoittamatta. Kirjoittelen joka päivä luokan päiväkirjaan poissaolijoita useamman. Yksi ei vastaa puheluihin eikä tekstiviesteihin, eivätkä luokkakaveritkaan tiedä missä kyseinen nuori nainen luuraa.

Olen kysellyt vanhemmilta opettajilta korvauskäytännöistä. Ei niitä ole, tai periaatteessa on, käytännössä ei. Mutta että jokainen opettaja voi tehdä ryhmänsä kanssa mitä haluaa, mutta omaa työmäärää se lisää.
Ilmoitin aamulla opiskelijoille, että vaadin jokaisen luvattoman poissaolotunnin korvattavaksi. Ne, jotka olivat silloin paikalla vaikuttivat tyytyväiseltä. Ja suorastaan pyysivät, että jos on määritetty palautuspäivämäärä töille, niin siitä on pidettävä kiinni eikä lepsuiltava.
Pyynnöstäni myös opo kävi juttelemassa koko ryhmälle. Opiskelumotivaatiosta, tulevaisuudesta, velvollisuuksista, opo myös mainitsi kuinka se teettää minulle ylimääräistä työtä mikäli valvon korvattavat tunnit. Ei ole opettajan tehtävä korvata sitä, että opiskelijat eivät käy koulua.
Kaikki kuuntelivat kuuliaisina. Myönsivät ääneen luvattomia poissaoloja.

Entä puhuttelun jälkeen? Tytöt vaikuttivat huojentuneilta. Kangaspuitten ääreltä kuului iloisia työnääniä, viheltelyä. Työskentelyn etenemistä. Pahimmat poissaolivat olivat innokkaina suunnittelemassa korvaamisia. Kuulin toisen sanovan, kuinka hänellä on syönyt motivaatiota se ettei poissaoloista ole ollut seurauksia. Mutta hyvä ettei se enää onnistu.

Rajat. Sitä se kait kaipasi. Jospa se siitä.