ainaoikein

Osoite muuttuu

2008-12-01T22:39:01+02:00

Kun mikään muukaan ei ole ennallaan, niin päätin muuttaa.

Juupa juu

2008-11-14T13:58:00+02:00

Hautajaisten jälkeen huomasin oudon pallukan. "Äähh, flunssa iskee..." ajattelin, ja ihmekös tuo sillä stressitaso viime aikoina on ollut melko korkea.

Ei tullut flunssaa, ei kuumetta eikä edes kurkkukipua. Pallukka turposi suuremmaksi ja kutistuen välillä, vuorotellen, liittymättä erityisesti mihinkään. Kaksi viikkoa odottelin, ja sitten ystävien painostuksessa suuntasin ensin terveydenhoitajalle. Emme päässeet tulokseen, mikä se voisi olla ja mistä johtua, joten varattiin lääkäriaika.

Tänään lääkäri kurkki kielen alle, paineli pallukkaa, kaulaa ja niskaa. Ensi viikolla kuvauksiin ja katsotaan sitten miten edetään vai edetäänkö. Sillä voihan se kasvainkin olla. Tai sitten ei.

Diipa-daapa...*huoh*

Jo vain riittää, kiitos.

2008-11-03T21:36:00+02:00

Pyhäinpäivänä seisoin iltapimeässä hautausmaalla ja itkin vuolaasti liikutuksen kyyneleitä. Kaksikymmentäyksi palavaa kynttilää äitini haudalla. Niin paljon muistaneita ystäviä ja läheisiä.

Äidin vieressä ystäväni isä, viikkoa aiemmin haudattu, oli saanut jo hautakivensä.

---

Surun ensimmäisinä päiviä surunvalitteluita saapui niin lapsuudenkotiini kuin omaanikin. Ovikellossani roikkui tuolloin paperikassi, jossa oli kaksi suklaalevyä sekä kortti värssyineen ja lopuksi muistutus 'pidä rakas huoli itsestäsi'. Itkin lattialla polvillani omaa suruani sekä sitä, kuinka kiitollinen voin olla ystävistäni.

Tänään kollegalta saapui tekstiviesti, jossa ilmoitti ettei saavu sovittuun kokoukseen sillä rakas mummo oli kuollut aamulla. Kokoustin ja sen jälkeen, kaksi suklaalevyä käsilaukussani, ajoin kollegan luo. Aukaisimme suklaalevyt ja keitimme pannullisen kahvia.

Rupatellessamme puhelimeni piippasi jälleen tekstiviestin merkiksi. Siinä kahvipöydän ääressä, viestiä lukiessani, tuumin vieläkö ehtii kauppaan. Ja minkälaisesta suklaasta pitää mies, joka on juuri menettänyt isäpuolensa.

Lokakuu

2008-11-01T08:55:00+02:00

Tasan kuukausi sitten äiti kuoli. Se kuuluisa suorilta jaloilta meneminen. Järkytys vei makuaistini pariksi päiväksi, palelin ja hikoilin vuorotellen, nukuin (luojan kiitos) 12h yöunia ja elin absurdia todellisuutta.

Kukaan, edes sen sairaalaosaston päivystävä lääkäri, ei tarjonnut meille kriisiapua. Saimme kuitenkin patologin puhelinnumeron, josta 'voitte sitten tiedustella, milloin vainajan saa hakea pois'. Voi kiitos. Seurakunnan nuori pastori sanoi 'joskus riittää, että vain selviää'. Se oli, ja on, oiva ohjenuora.

Kirjoitin kauppakirjat Miähen ja minun asunnosta. Etsin muuttolaatikoita. Varasin hautapaikkaa. Vein kirpputorille vanhoja vaatteita myytäväksi. Olin valitsemassa arkkua, kukkavihkoa, värssyä. Yritin pakata tavaroitani. Varasin muistotilaisuutta varten tilan. Pakkasin tavaroitani. Tein vieraslistaa. Valitsin hautakiveä.

Muutin entiseen huoneeseeni, kirjoituspöydällä äidin muistiinpanot ja lipaston päällä äidin kesätakit viikattuina.

Hautajaisissa turvauduin rauhoittaviin lääkkeisiin. Maksimiannos taittoi surulta terävimmän kärjen. Arkun äärellä seistessä, veljen surressa hiljaista suruaan vierelläni, isän pitäessä kukkavihkoa, luin hiljaisella äänellä kortista 'Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen hymyilevät säteet'.

Käyn töissä. Työhuone välineineen ja lankoineen on nyt tärkeämpi kuin koskaan aiemmin.Kiertelen iltaisin tuttuja kortteleita ja palauttelen juoksukuntoani. Yritän palata varovasti takaisin kuntosalille.

Ja jonain päivänä saan tietää mihin äitini kuoli.

Hyvästejä II

2008-10-01T15:58:00+03:00

Valmistaudu ja ole valmis.
Sillä kuolema on hellä sitten
kun se tulee.
Rintaa vasten se sinut painaa.
Sanoitta se antaa ymmärtää lapsuutesi kehtolaulun,
jonka se tuo sinulle sinun kumaraisen hahmosi takaa,
vuosien, vuosikymmenien takaa.
Se antaa lahjan sinun lapsenkäteesi, lahjan,
jota himmein silmin jäät katsomaan.
Se antaa sen laulun, jonka luulit jo unohtaneesi.
Sen hartiat ja rinta on kukkasin peitetty.
Se on ontto, jotta se voisi ottaa ihmisen kokonaan.
Se ottaa sinua reunoista kiinni.
Se levittää sinut:
se yrittää ymmärtää sinut.
Ja sitten se on ymmärtänyt.
Se naulaa sinun silmäsi auki,
auki sinun suusi, josta
elämän pauhu pakenee.
Ja sinä katsot, et enää minua,
minun lävitseni
minun taakseni
omaan kuolemaasi.
Ja valkoisiin kukkiin,
jotka ovat puhjenneet
pikkuruisen talon ympärille.
(-sirkka turkka)

Tämä suunnaton ikävä ja suru.

Äiti, olet niin rakas. Lepää rauhassa.

Palauteboxi

2008-09-15T20:06:00+03:00

Töihin on joka päivä mukava mennä ja päivät hupenevat usein melko vauhdilla.

Mutta... Jostain syystä minun tavoitteeni ja ryhmäni oppilaiden tavoitteet eivät aina kohtaa. He ovat turhautuneita, ja minä olen välillä turhautunut. Olemme keskustelleet pienissä ryhmissä asioista, jotka mättävät ja minä yritän omalla tavallani saada heitä parempiin suorituksiin.

Tänään olimme ulkopuolisen vetämässä keskusteluryhmässä, kävimme läpi niin hyviä kuin kehitystä kaipaavia asioita. Se oli ehkä hedelmällisin keskustelu aikoihin ja uskon kaikkien lähteneen kokouksesta pois kevyin mielin.

---

Blogini kommenttiboxit ovat täynnä spämmiä. 'Poista'-kohta on hävinnyt jonnekin, enkä minä toisaalta 485 kommenttia käsin poistaisikaan. Kyllähän tänne mahtuu.

Esko-tyttö.

Hyvästejä

2008-08-21T16:10:00+03:00

Viime viikolla seurasin asemalla loittonevaa selkää ja vuodatin ensimmäisen kyyneleen sitten eromme jälkeen. Siinä meni hän, joka ei enää ollut elämäni mies, mutta hyvä ystäväni kuitenkin. Lyhyet hyvästit olivat helpotus, sillä olen aina inhonnut niitä. Hyvästejä, sitä kun joku poistuu ainiaaksi tai ennalta määräämättömäksi ajaksi pois elämästäni . Olen niin huono luopumaan.
Kotiin ajaessani olin tyytyväinen suojaavasta sateesta, joka oli yhtä vuolas kuin kyyneleeni. Tosin lyhyempi.
Nyttemmin vatsaani koskee, kun luen uutisista loukkaantuneista ja kuolleista Siellä Jossain. Onneksi tähän asti tulleet viestit ovat kertoneet kaiken olevan ok.

Loppuviikosta käytävää pitkin kävellessä seurasin puiden lävitse siivilöityvää valoa pikkuveljeni hartioilla, kun saatoimme hoitotätiämme viimeisellä matkallaan. Se pikkupoika, jota hoitotäti kasvatti ja ohjasi vuosikaudet, näytti nyt niin vakavalta ja vastuuntuntoiselta valkoinen kantoliina hartioillaan.
Ja minä itkin taas. Hyvästejä. Luopumista.
Muistotilaisuus oli yksi kauneimmista, joissa olen ollut. Vieraista minulle tuntemattomaksi jäänyt rouva tuli sanomaan, että minussa on jotain samaa näköä kuin hoitotädissä. Se oli jotenkin lohduttavaa.

"Taivaassa täynnä kukkia on maa, siellä väsynyt vihdoin levätä saa."

Kuinka pitää koti siistinä...

2008-07-16T11:15:00+03:00

Yleinen näyttö kerran viikossa pitää pinnat puhtaina ja tavarat paikoillaan. 'Renkaanpotkijoita' on käynyt, ja metrimitan kanssakin on asuntoamme mittailtu, mutta toistaiseksi emme ole saaneet tarjouksia.

Elämä sujuu muuten entiseen malliin. Näemme Miähen kanssa kotosalla, nukumme eri huoneissa, naureskelemme kissoille yms. Yöt menee töissä, päivät sujuvat milloin mitenkin. Tarkoitukseni oli viettää paljon aikaa työhuoneella, mutta sielläkin hommat on hoitanut työharjoittelussa oleva opiskelijani. Pyyhkeitä, mattoja...Kuultokudoskankaan aion kutoa itse, sillä tarve saada valmistaa jotain läpinäkyvää ja haurasta on suuri.

Sain uuden kuntosaliohjelman, ja nyt olen ymmärtänyt mistä tässä on kyse! Kun hiki valuu silmiin, reidet pakkaavat kivikoviksi ja jalat tuskin kantavat. Uh-aah.... sitä tunnetta.
Kolmessa kuukaudessa ympärysmittani on kaventunut suurimmillaan 5cm. Jenkkakahvojen verran.

Viime viikot ovat olleet sosiaalisia. Viime perjantaina minä ja kaksi ystävääni (meitä yhdisti alun perin moottoripyöräily ja nyt meitä yhdistää kummallinen erilaisuus) kiipesimme eväskassin kanssa laivaan ja kävimme risteilyllä kotivesillä. Risteily alkoi 15.00 ja vesisade alkoi 15.01. Eväät oli syöty puolessa tunnissa. Matka oli kuitenkin äärettömän mukava ja leppoisa, vesisadekin jatkoi matkaansa ohitsemme. Risteilyn jälkeen kävimme ravintolassa syömässä itsemme ähkyyn. Päivän kruunasi dyykkaaminen jätelavalta.
Mainitsemisen arvoista on myös, että toinen ystäväporukkani on ehtinyt kokoontua viikon aikana kaksi kertaa. Syöpöttelyä ja juopottelua. Puhumista.
Viime viikolla ehdin myös istumaan terassilla ammattikoulun aikaisten luokkakavereiden kanssa. On mukavaa huomata etteivät tietyt asiat muutu vuosien saatossa. Ihan yhtä leppoisaa jutustelua ja huulen heittoa kuin ennenkin.

Pikkuveljeni avautui minulle. Jätin iltaunet nukkumatta ja kuuntelin, yöllä mietin töissä miten erilaisia sisarukset voivat olla.

Eppu hyväksyi Esko(-tytön) 1,5 viikon kärvistelyn jälkeen. Siitä on osoittaunut esimerkillinen kummi. Esko, joka pitempikarvaisena, piti vielä muutama viikko sitten käyttää pyllypesun kautta hiekkalaatikkokäynnin jälkeen, on päässyt toisiin käpäliin. Eppu pesee pennun päivittäin huolellisesti, arsea myöten. Se antaa kissanpennun hyökkiä ja roikkua hännässä/takatassussa/kaulassa ihmeen kärsivällisesti. Esko ottaa välillä koulutusta isommaltaan, mutta kissa siitä on tulossa (olin huolissani, kun selvisi että Esko on luovutettu aaaiiii-van liian aikaisin). Kissat ruokailevat omista kupeistaan, ja kuin sanattomasta sopimuksesta vaihtavat kupilta toiselle jossain vaiheessa. Epun iltainen marina on vähentynyt, kun sillä on seuraa.
Mikäli käyn päiväunille, kiipeää pienempi kissa kainaloon (olkavarren sisäpuolella oleva iho on loistava huvitutti...) ja suurempi käpertyy jalkojeni väliin ja pian kuuluu suurempi sekä pienempi kehräys. Kun käyn illalla nukkumaan, ovat kissat sitä mieltä että on loistava aika leikkiä juuri tässä ja nyt...

"..se kiipeää saaliineen korkealle puuhun ruokailemaan..."

Ja kuinkas sitten kävikään...

2008-06-14T12:29:00+03:00

Työkaveri tuli kolaroiduksi vapun tienoilla. Henkilövahingoitta selvittiin, mutta auto meni lunastukseen. Kollega on etsiskellyt uutta autoa, mutta sinnitellyt toistaiseksi autotta. Olen luvannut kuskailla, mikäli tarvis on.
Kollega tyttärineen on suunnitellut ottavansa kissan tai kaksi. Joten kävimme katsomassa kissanpentuja eräällä hevostallilla. He hakevat kissan, tai kaksi, viikon kuluttua. Kunhan käyvät nyt ensin kesälomareissulla. Ja minä taas...

Esko. Kauppakassissa saapunut.

Kesä saapuu II

2008-06-07T14:05:00+03:00

Leikkaus oli sujunut hyvin ja kävin päivittäin katsomassa loukkaantunutta motoristia sairaalassa. Perjantaina, kaksi päivää tapahtuneen jälkeen, oli potilas ensimmäinen joka kysyi minulta kuinka minä voin, miten olen selvinnyt tapahtuneesta. Hetken hiljaa oltuani vastasin voivani nyt hyvin, mutta onneksi kukaan ei kysynyt sitä aiemmin. Huonetoverina oli dementoitunut rouva, joten karkasimme aina pyöräntuolin kanssa pihalle naureskelemaan ja arvailemaan kuinka pitkä ommel haavasiteen alla olisi.
Tällä viikolla hän pääsi jo kotiin ja ensimmäiseksi keitimme sen kunniaksi pullakahvit. Seuraavana päivänä teimme yhdessä makaronilaatikkoa ja nautiskelimme terassilla auringosta. Eilen kävimme katsomassa vaurioitunutta pyörää (jonka päälle hän kampesi lasta jalassaan), vakuutusyhtiössä, ihmisten ilmoilla ylipäätään ja nauraa rätkätimme taas kaikelle.
Kävin katsomassa tapahtumapaikkaa. Sen puun kohdalla, jonka alla yli viikko sitten käänsin sydän kylmänä pyöräni ympäri, kulkivat väristykset pitkin selkäpiitä. Tienpientareella oli vieläkin jäljet, mutkassa hiekkaa ja kuoppia. Ja se kivi oli pienempi kuin muistin, mutta oja vuorostaan syvempi. Kukaan ei vieläkään tiedä, mitä oikeasti tapahtui. Mutta ei sen väliä.

Olen käynyt katsomassa kaksioita. Itselleni. Ja mukana on ollut ihminen, jonka kanssa asuntojen tsekkausta on tehty ennenkin; Miäs. Kuulostaa toisten korvaan oudolta, mutta kun ero tapahtuu ystävyyden merkeissä, niin miksi sitä ystävyyttä purkamaan. Eilen lähtiessämme samalla autolla pihasta, oli Miähellä mukanaan kirjekuori. Ikuinen dilemma, jossa minulla palaa aina hermot (Miäheen): osta postimerkki ja löydä postilaatikko keskusta-alueella näppärästi, kun olet autolla liikenteessä. Eilinen kirjekuori sai molemminpuolista naurua aikaiseksi 'onneksi lusikat on menneet jo jakoon'.

Olen nautiskellut kesästä ottamalla aurinkoa parvekkeella. Epulle nostin talousjakkaran parvekkeen kaiteen viereen, jotta se voi seurailla maailmaa. Se metsästää kärpäsiä suurin elkein ja nojailee välillä kaiteeseen alas katsellen. Nojailu oli jotenkin uusi, hauska taito. Nimittäin illallisella kissa hyppäsi selkäni taakse, nosti etutassut tuolin selkänojalle ja toisen takatassun tuolin poikkipienalle ja nojaili siinä pitkät tovit. Pystybaarissa hengaileva kissa...'otetaan nämä yhdet ja katotaan sitten sitä ruokalistaa'.
Eppu on pitänyt vesileikeistä aina. Nyt se on keksinyt että vessanpöntössäkin on vettä. Hauskaa. Tai sitten ei.

Näyttelynavajaisiin on keretty.