Tämä neuloja pitää kunnostaan huolta.
Lauantainen kuntosalireissu, joka on toistaiseksi ensimmäinen tällä
vuosituhannella (luulisin, ei voi muistaa), sai kaikki neulomisessa
tarvittavat lihakset kipeäksi. Ja lisäksi joukon muita. Tuli kokeiltua
juoksumattoakin, tähän astihan olen jolkotellut silleen oikeesti
ulkoilmassa. Hauskaa oli, musiikkikanava nenän edessä eikä
vastatuulesta tietoakaan, vauhti piti tarkistaa aina mittarista sillä
maisemat eivät vaihtuneet joten oma nopeuden(/hitauden) arviointi oli
hankalahkoa . Kipitin kilsan ja hyppäsin matolta pois. Seuraavan
muutaman minuutin ajan olin varma että kompastun itseeni. Miten sitä
voikin ihmisellä mennä tasapainoaisti niin sekaisin moisella
kumilätyskällä juoksemisesta.
Haaveilen edelleen pitsineuleisesta, lyhyestä kietaisutakista. Perjantainen erehdys vei lankakauppaan, jossa oli ihquja vihreitä mohaireja. Joissa olisi älyttömän kuuma, sillä jo t-paidassa ja HansujaPirre-takissa saa lämpöhalvauksen automatkalla supermarkettiin. Farkkutakissa vuorostaan on talven mittaan tapahtunut muutoksia; alanappi, joka viime kesänä oli liian kaukana napinlävestä, on vihdoin suostunut lähentymään vastapuoltaan ja takin saa kiinni. Vastaavasti takakappale ja -kaarroke ovat pienentyneet, sillä takki ahdistaa hartioista. Ja hihoista. Minä voimanpesä.
Selailin vanhoja novitoja ja moda-lehtiä. Pitsineulekietaisun ajattelin tehdä koneella, heti kun saan kaavat piirrettyä, pitsikortin valittua jne. (eli en siis ikinä), mutta hakusessa olisi myös kevyt, mahdollisesti hihaton (se farkkutakki..) kesäneule. Ehdotuksia?

Kommentit