kokeillakin. Sesongin toinen jouluateria ja tällä kertaa en osannut syödä kohtuullisesti, vaan ahmin itseni piripintaa myöten täyteen. Että osaa ihmiselle tulla huono olo hyvästä ruoasta. Jos tästä harjoittelukerrasta ottaisi oppia, ja varsinaisena Jouluna pysyisi kohtuudessa. Röyh.

ja löytyä. Viikonloppuna lopetetuani työt huomasin työauton eturenkaasta kuuluvan sihinää. Kuuntelin  ja pällistelin, tunnustelin ja kuuntelin, enkä löytänyt mitään. Jätin pomolle lapun, jossa mainitsin sihinästä, ja unohdin koko jutun.
Viime yönä alkoi saman puolen takarengas suhisemaan ja tällöin oli jo soitettava pomolle, joka kertoi ettei eturenkaasta ollut löytynyt mitään vikaa. Kopeloituani takarengasta paikansin reiän, kurvasin varikolle ja takanakki vaihdettiin varttitunnissa kahteen pekkaan.
Eturenkaassa oli kaksi ruuvia ja takarenkaassa neljän tuuman naula. Ehkä toisen puolen renkaisiin tarttuu ruuvimeisseli sekä vasara?