Kritiikinsietokykyni ei ole parhaimmasta päästä. Ainakin Miäs sanoo näin. Myöskään paineensietokykyni ei ole kuulemma hääppöinen (stressinsietokykyni on sentään huippuluokkaa, ainakin omasta mielestäni). Otan joitakin asioita todella henkilökohtaisesti ja tietysti asiasta ja kritisoijasta riippuen hermostun tai olen neutraali.
Sain opetettavakseni luokan, josta eräs opettaja totesi "koko porukka sellasia vänkääjiä" (totta, totesin) ja kun aine ei ole parasta osaamistani ei luvassa voi olla ratkiriemukkaita hetkiä. Kuten tapanani on, kysyin kurssin alkupuolella onko toivomuksia. Ei vastauksia. Onko tämä tuttua hommaa? Kyllä ollaan tehty. Tarvitseeko käydä läpi tätä? Ei vastauksia, ei siis tarpeita. Eräs oppilaista on osaavampi kuin muut ja vänkää eniten. Ja sitten kurssin loputtua kritisoi että olisi pitänyt käydä sitä ja tätä ja tota, että odotettiin muuta. Mutta silloin kun olen kysellyt mitä asioita haluttaisiin kurssilla käydä läpi niin ei suvaittu mainita mitään. Ettämäenkestä! Mielestäni todella epäreilua.

Mieltä rauhoittaakseni, ja Miähen autoa huollettuani, nappasin kameran takapenkille ja suuntasin epämääräisesti eteenpäin. Heti kun aurinko alkaa paistamaan olettaa jotenkin automaattisesti että ulkona olisi jotain kuvattavaa. Vaikka mikään ei vielä edes nupullaan, kaikki on paskanruskeaa tai muuten törkyistä ja lumikin on sohjoharmaata. Tulipahan käytyä. Ja autokin toimii taas.

462219.jpg