Joudun taas kahdesti päivässä tarkistamaan kalenterista missä ja milloin on oltava seuraavan kerran  töissä. Illalla nukkumaan mennessä kävelen seinäkalenterin ohi tarkistaakseni että onhan tämä sellainen vapaayö, jolloin saan nukkua ja onko aamulla oltava jossain töissä. Yhdistys vie paljon aikaa, ja olen jo pitemmän tovin suunnitellut ottavani tietyt viikonpäivät jolloin olen yhdistyksen käytettävissä. Muina viikonpäivinä vietän vapaa-aikaani työhuoneella kangaspuitten ääressä. Pakko, sillä muuten en pääse koskaan työskentelemään rauhassa omien töitteni parissa.

Kolme työpaikkaa alkaa jo väsyttää ja olen vakavasti harkinnut sanoutuvani irti siitä vähäpätöisimmästä. Rahasta tekee tiukkaa jo nyt, kiitos suurten hankintojen, mutta minä en vain enää jaksa. Vihaan sitä, kun illalla on puettava päälle ja lähdettävä töihin tunniksi tai pariksi. Varsinkin kun se aika on usein pois niistä unista jotka olisi nukuttava ennen kuin lähden yöksi töihin. Ystäväni räjähti nauramaan, kun kerroin irtisanoutuvani (olisin tehnyt sen jo, mutta sinä päivänä herra pomo ei ollut paikalla). Olenhan puhunut siitä jo viimeiset viisi vuotta. Kertokoon se kuinka motivoitunut, ja saamaton, olen...

Viikko sitten istuimme tyttöporukalla keittiössämme. Lipitimme siideriä, teräviä ja olutta. Söimme tapamme mukaan ähkyyn ja ruodimme kaikkien asiat vuorotellen läpi.
Kummalista, miten yleistä masennus nykyään on. Kun yksi on jo jättänyt lääkkeet pois, on toinen aloittanut ja kolmas niitten tarpeessa. Kenelläkään ei tahdo riittää aika töissä eikä kotona, parisuhteelle sitä jää liian vähän tai sitä parisuhdetta ei löydy vaikka kuinka olisi valmis sellaisen aloittamaan.
Yöllä baarista kotiin talsiessa keskustelimme vielä ystävän kanssa siitä, kuinka hyvää nämä ruotimiset tekee. Suoraan sanottuna huomaa, että muilla menee paljon huonommin. Vaikka eihän se niin ole, on vain hyvä kuulla muittenkin elämästä.

Sain kuulla, että minulle on kasvanut hartiat. Hienoa, sillä olen jo epäillyt itseäni, kun vanhat t-paidat kiristää selästä ja hihoista eikä farkkutakin alle enää kunnolla mahdu ohutta hupparia. Farkut kiristää takamuksesta, mutta eri kohdasta kun ennen. Kuntosalilla käyminen on nykyään henkireikäni,  paikka jossa voi rentoutua ja tyhjätä pään. Työt haittaa harrastuksia, mutta näillä mennään. Pidän itsestäni ja kropastani enemmän kuin vuosiin.


981312.jpg
Kaksi keskeneräistä.