Joulua edeltävällä viikolla heräsin aamupäivällä puhelinsoittoon. Tulin jopa vastanneeksi, kun soittaja oli tuttu henkilö, entinen opettajakollega. Kysyi olisinko kiinnostunut vapautuvasta työpaikasta hänen nykyisellä työpaikallaan. Työ olisi kokopäiväinen ja työtehtävinä juuri sitä, jossa haluan kehittyä paremmaksi ja joka kiinnostaa todella paljon. Totta kai! Mielenkiintoinen työ, vielä kokoaikaisena, viikonloput vapaat...ainoana ns. huonona puolena työmatkan piteneminen. Sovimme työhaastattelupalaverista joulun jälkeen.
 Yritin miettiä, minkälaista olisi olla vain yhdessä työpaikassa töissä. Hankalaa käsittää. Seuraavana päivänä tajusin, että voisin käydä kesällä moottoripyörällä töissä!
Joulupyhät tuli ja meni.
Tänään tuli meili, että työpaikassa aloittaa toinen henkilö. Minut kutsuttiin työhaastatteluun, mutten edes päässyt sinne asti, kun paikka päätettiin antaa  toiselle. Sotii oikeustajuani vastaan, pahasti.

Pari tuntia sitten Miäs soitti ilmoittaen, että huomenaamulla alkaa keittiöremontti. Tuosta noin vaan, asentaja ilmoitti tulevansa huomenna. Ei meillä ole vielä lattimateriaalia päätetty. Saatika seinien väriä. Kaapitkin on tyhjentämättä ja tyhjiä laatikoita tasan kolme kappaletta.

Kissa voisi syödä kerralla varmaan hevosen, tai ainakin shetlannin ponin. Käsittämätöntä miten se on aina varma, että yritän syödä sen ruoat kun avaan itseäni varten vaikka maitorahkapurkin. Niinpä jaamme aamiaisen; kissalle raksut, minulle puuro, kissalle puuronjämät. Minulle maitorahka, kissalle maitorahkan jämät. Se yritti toissapäivänä kävellä Miähen suuhun kalkkunavoileivän perässä.
Kissa kuulemma nukkuu sängyssä minun puolellani, kun olen töissä. Kun heräilen aamupäivällä töitten jälkeen, sängyn reunalta vilkkuu ohikulkeva häntä ja lattialta kuuluu kujerrusta. Jollei mitään tapahdu, se hyppää peiton päälle purisemaan.
Ostin kissalle kaksi peltohiirilelua, mustan ja harmaan. Mutta se leikkii vain harmaalla, miksiköhän?
Ja käsittämätöntä kuinka hyvälle kissa voikaan tuoksua.