Yleinen näyttö kerran viikossa pitää pinnat puhtaina ja tavarat paikoillaan. 'Renkaanpotkijoita' on käynyt, ja metrimitan kanssakin on asuntoamme mittailtu, mutta toistaiseksi emme ole saaneet tarjouksia.

Elämä sujuu muuten entiseen malliin. Näemme Miähen kanssa kotosalla, nukumme eri huoneissa, naureskelemme kissoille yms. Yöt menee töissä, päivät sujuvat milloin mitenkin. Tarkoitukseni oli viettää paljon aikaa työhuoneella, mutta sielläkin hommat on hoitanut työharjoittelussa oleva opiskelijani. Pyyhkeitä, mattoja...Kuultokudoskankaan aion kutoa itse, sillä tarve saada valmistaa jotain läpinäkyvää ja haurasta on suuri.

Sain uuden kuntosaliohjelman, ja nyt olen ymmärtänyt mistä tässä on kyse! Kun hiki valuu silmiin, reidet pakkaavat kivikoviksi ja jalat tuskin kantavat. Uh-aah.... sitä tunnetta.
Kolmessa kuukaudessa ympärysmittani on kaventunut suurimmillaan 5cm. Jenkkakahvojen verran.

Viime viikot ovat olleet sosiaalisia. Viime perjantaina minä ja kaksi ystävääni (meitä yhdisti alun perin moottoripyöräily ja nyt meitä yhdistää kummallinen erilaisuus) kiipesimme eväskassin kanssa laivaan ja kävimme risteilyllä kotivesillä. Risteily alkoi 15.00 ja vesisade alkoi 15.01. Eväät oli syöty puolessa tunnissa. Matka oli kuitenkin äärettömän mukava ja leppoisa, vesisadekin jatkoi matkaansa ohitsemme. Risteilyn jälkeen kävimme ravintolassa syömässä itsemme ähkyyn. Päivän kruunasi dyykkaaminen jätelavalta.
Mainitsemisen arvoista on myös, että toinen ystäväporukkani on ehtinyt kokoontua viikon aikana kaksi kertaa. Syöpöttelyä ja juopottelua. Puhumista.
Viime viikolla ehdin myös istumaan terassilla ammattikoulun aikaisten luokkakavereiden kanssa. On mukavaa huomata etteivät tietyt asiat muutu vuosien saatossa. Ihan yhtä leppoisaa jutustelua ja huulen heittoa kuin ennenkin.

Pikkuveljeni avautui minulle. Jätin iltaunet nukkumatta ja kuuntelin, yöllä mietin töissä miten erilaisia sisarukset voivat olla.

Eppu hyväksyi Esko(-tytön) 1,5 viikon kärvistelyn jälkeen. Siitä on osoittaunut esimerkillinen kummi. Esko, joka pitempikarvaisena, piti vielä muutama viikko sitten käyttää pyllypesun kautta hiekkalaatikkokäynnin jälkeen, on päässyt toisiin käpäliin. Eppu pesee pennun päivittäin huolellisesti, arsea myöten. Se antaa kissanpennun hyökkiä ja roikkua hännässä/takatassussa/kaulassa ihmeen kärsivällisesti. Esko ottaa välillä koulutusta isommaltaan, mutta kissa siitä on tulossa (olin huolissani, kun selvisi että Esko on luovutettu aaaiiii-van liian aikaisin). Kissat ruokailevat omista kupeistaan, ja kuin sanattomasta sopimuksesta vaihtavat kupilta toiselle jossain vaiheessa. Epun iltainen marina on vähentynyt, kun sillä on seuraa.
Mikäli käyn päiväunille, kiipeää pienempi kissa kainaloon (olkavarren sisäpuolella oleva iho on loistava huvitutti...) ja suurempi käpertyy jalkojeni väliin ja pian kuuluu suurempi sekä pienempi kehräys. Kun käyn illalla nukkumaan, ovat kissat sitä mieltä että on loistava aika leikkiä juuri tässä ja nyt...

1735686.jpg
"..se kiipeää saaliineen korkealle puuhun ruokailemaan..."