on oiva soitin. Pieni, kauniisti
muotoiltu ja uskomattoman kevyt. Pieneen purkkapaketin kokoiseen
soittimeen mahtuu musiikkia niin että koulupäivä sujuu rattoisasti ja
uutta kuunneltavaa riittää kotimatkallekin. Soittimen mukana tuli
kätevä kaulanauha, joka ei kuitenkaan aina ole ihan niin kätevä (vaikka
nauha ei nii-iin pitkä olekaan, ylettyy soitin vaivihkaa mulahtamaan
vaikka kahvikuppiin jollei ole varovainen). Niinpä virkkasin ipodille
pienen taskun jonka voi hakaneulalla kiinnittää paidan helmaan,
farkkuihin, hihaan tai minne nyt tunteekaan tarvetta kiinnittää
mp3-soittimia.

-------------
Ystäväni
sai muutama päivä sitten kauniin tyttövauvan. Lupasin jo kauan sitten
kutovani tulevalle vauvalle pienen shaalin, mutta virkkaankin sen.
Ensinnäkin, en jaksaisi panostaa suunnitteluun ja sidosten valintaan
(tosin kristallisidos olisi mielenkiintoinen) ja toiseksi shaalin
tekemiselle pitäisi varata aika sekä kangaspuut koululta.
Ostin syksyllä Tyylikästä virkaten -kirjan, johon olen edelleen erittäin ihastunut. Kirjan tyylikäs ulkoasu sekä herkulliset kuvat saavat sormet syyhyämään. Mallit ja ohjeet ovat mielestäni helppoja, mallit ovat vielä valittu niin ettei haittaa vaikkei oma käsiala sopisikaan tiheyksiin (*mallitilkkujen tekeminen on turhanpäiväistä:-p*). Kirjassa on useampi peiton ohje, joten vastasyntynyt neitokainen saa perinteisen mummontilkuista kootun peiton. Lankana minulla on Novita Wool ja virkkuukoukku nro 3, tilkut syntyvät vauhdikkaasti vaikka ylenpalttinen virkkaaminen rasittaakin nykyään ranteitani. Vauvanpeiton jälkeen voisin virkata kaikista jämäsukkalankoista terassin sohvalle viltin viileitä kevätiltoja varten....

Kommentit