Viime aikoina olen lukenut
neuleblogeista kuinka isälle/puolisolle/muille lähisukulaisille on
tullut neulottua sukkia/pipoja/muita asusteita. Pohdin omaa neuleitteni
kohderyhmää vain todetakseni, että neulon oikeastaan itselleni.
Vuonna 1996 annoin isälleni joululahjaksi tekemäni neulakintaat (ainoat, jotka olen saanut neulattua loppuun asti). Neulakintaita teki myös jo vuosia sitten edesmennyt mummovainaa, ollen ainut tietämäni ihminen joka on tämän tekniikan osannut (jollei oteta lukuun opettajiani, joiden kuuluukin tietää kaikki tekniikat neulakintaista viitelöintiin). Antamiani neulakintaita en ole koskaan nähnyt käytössä, vaan ne ovat visusti säilössä vaatehuoneessa keltaisessa kotilaatikossa.
Vuonna 2002 syksyllä neuloin Miähelle villasukat. Normaalit saapassukat, mustat joiden varsissa on kapea oranssi raita. Olen nähnyt sukat kerran käytössä. Viimeeksi näin sukat Miähen vaatekaapin alahyllyllä pölyttymässä. Miäs on normaalia lämminverisempi, sillä kovillakin pakkasilla pukee päällystakin t-paidan päälle, joten villapaidat ovat ehdottomasti pois laskuista. Pipoja ja hansikkaita häviää noin pari/2 vk, joten helpommalla pääsee ostamalla kaupasta.
Vuonna 2004 annoin veljelleni ja äidilleni neulekoneella tekaistut kirjoneulehuivit joululahjoiksi. Kumpaakaan huivia en ole nähnyt käytössä, tosin äitini oli erittäin iloinen lumihiutale-huivistaan.
Mikäli aion nähdä tekemiäni neuleita käytössä on siis parasta neuloa itselleni ja kulkea peilin ohi mahdollisimman usein.
Poikkeuksiakin tosin on.
Vuonna 2005 alkupuolella ystäväni sai tyttövauvan. Annoin lahjaksi virkatun peiton ja pienet villasukat. Myöhemmin keväällä näin omin silmin kuinka villasukkia kiskottiin kyseisen taaperon jalkoihin.
Vuonna 2000 eräs toinen ystävistäni sai ensimmäisen tyttärensä. Annoin lahjaksi kudotun peiton, neulottuja sukkia, nutun ja pipon. Syksyllä 2004 ystäväni tokaisi kuinka mukavaa sen peiton alla on katsoa televisiota. Ja miten se on kestänyt monta pesua.
2001 annettuani äidiksi tulleelle ystävälleni neulesukkia yms. sekä pienen tilkkutäkin minulle kerrottiin kuinka paljon tuota täkkiä käytettiin ja kuinka oiva se olikaan. Myöhemmin täkki piti hävittää, sillä koira oksensi sen päälle eikä täkki enää lähtenyt pesussa puhtaaksi. Näin myöhemmin ajatellen, ja varsinkin niitä värejä, en katso sitä koiran syyksi.
Vuonna 1996 annoin isälleni joululahjaksi tekemäni neulakintaat (ainoat, jotka olen saanut neulattua loppuun asti). Neulakintaita teki myös jo vuosia sitten edesmennyt mummovainaa, ollen ainut tietämäni ihminen joka on tämän tekniikan osannut (jollei oteta lukuun opettajiani, joiden kuuluukin tietää kaikki tekniikat neulakintaista viitelöintiin). Antamiani neulakintaita en ole koskaan nähnyt käytössä, vaan ne ovat visusti säilössä vaatehuoneessa keltaisessa kotilaatikossa.
Vuonna 2002 syksyllä neuloin Miähelle villasukat. Normaalit saapassukat, mustat joiden varsissa on kapea oranssi raita. Olen nähnyt sukat kerran käytössä. Viimeeksi näin sukat Miähen vaatekaapin alahyllyllä pölyttymässä. Miäs on normaalia lämminverisempi, sillä kovillakin pakkasilla pukee päällystakin t-paidan päälle, joten villapaidat ovat ehdottomasti pois laskuista. Pipoja ja hansikkaita häviää noin pari/2 vk, joten helpommalla pääsee ostamalla kaupasta.
Vuonna 2004 annoin veljelleni ja äidilleni neulekoneella tekaistut kirjoneulehuivit joululahjoiksi. Kumpaakaan huivia en ole nähnyt käytössä, tosin äitini oli erittäin iloinen lumihiutale-huivistaan.
Mikäli aion nähdä tekemiäni neuleita käytössä on siis parasta neuloa itselleni ja kulkea peilin ohi mahdollisimman usein.
Poikkeuksiakin tosin on.
Vuonna 2005 alkupuolella ystäväni sai tyttövauvan. Annoin lahjaksi virkatun peiton ja pienet villasukat. Myöhemmin keväällä näin omin silmin kuinka villasukkia kiskottiin kyseisen taaperon jalkoihin.
Vuonna 2000 eräs toinen ystävistäni sai ensimmäisen tyttärensä. Annoin lahjaksi kudotun peiton, neulottuja sukkia, nutun ja pipon. Syksyllä 2004 ystäväni tokaisi kuinka mukavaa sen peiton alla on katsoa televisiota. Ja miten se on kestänyt monta pesua.
2001 annettuani äidiksi tulleelle ystävälleni neulesukkia yms. sekä pienen tilkkutäkin minulle kerrottiin kuinka paljon tuota täkkiä käytettiin ja kuinka oiva se olikaan. Myöhemmin täkki piti hävittää, sillä koira oksensi sen päälle eikä täkki enää lähtenyt pesussa puhtaaksi. Näin myöhemmin ajatellen, ja varsinkin niitä värejä, en katso sitä koiran syyksi.
Kommentit