Meillä pidetään yllä kolaritilastoa. Kun suhteemme oli vielä tuore, ja silloinen autokin, nro 1, oli taaperoikäinen, tilastolaskennan aloitti Miäs risteyskolarilla. Ja oli paikalla siinäkin risteyksessä jossa kaksipyöräisellä olisi ollut etuajo-oikeus.
Meni muutama vuosi, ja kolaritilastot nollaantuivat, tai eivät nollaantuneet. Riippuen siitä kummalta kysyi.

Viime kesänä, kuuden tunnin ajon jälkeen, törppöilin peräänajokolarin risteyksessä (yllätys-yllätys) silloisella autollamme (järjestysnumeroltaan 3, sitä ennen ajeltiin autolla nro 2). Vitutti, ja venäläinen kehtasi vielä mankua kolmeasataaeuroa vetokoukusta, jolle ei edes tapahtunut mitään.
Sitä ennen (tai sen jälkeen, en muista) heräsin iltasella, kun ovikellomme soi, ja mittarirenki kertoi peruuttaneensa autoani (nro 4) päin. Vahingot olivat pienet, mutta kun auto on seniori-ikäinen olisi ollut helpompaa löytää vastaavanlainen auto, kuin vastaavanlainen varaosa.
Marraskuussa oli viidestäkymmenestä senttimetristä kiinni etten jäänyt yksinäni makselemaan tuoretta asuntolainaamme sinä eräänä aamuna kun Miäs lähti töihin, autolla nro 3.
Sen aamun jälkeen oli pikaisesti hankittava toinen ajopeli perheeseen (nro 3 oli mennyttä, ja minulla nro 4 käytössä). Nopea, epäröivä päätös, mutta päädyttiin autoon nro 5. Auto, joka on todettu loistavaksi ajopeliksi kaikista epäluuloista huolimatta. Joten miksi se ei ole saanut seistä rauhassa tienlaidassa, vaan  jonkun alhaisen puolisokean mulkvistin on pitänyt peruuttaa kylkeen?!!!!?