Koulutyöt ovat vieneet parina viime viikkona kaiken aikani, joten
ainaoikeassa ollaan neulottu/virkattu too-si vähän. Ja muissakin
neuleblogeissa on tullut vain pikapikaa käytyä, sen verran että uudet
kirjoitukset on nopeasti lukaistu. Se seiskauutisten neulomisjuttu ja Ninnin haastattelu oli kiva.
Tässä koulutohinoiden aikana hajosi digikamerakin. Tosin enteitä siitä
ilmaantui jo puolen vuoden ajan; lsd-näyttö pimeenä= ei kuvaa kuin
mustia kuvia. Enää ei edes auta vaikka kameraa kopsuttelee kuinka kovaa
pöydän kulmaan. Typerä vehje.
Niin että kuvitelkaas nyt sitten minkälaista verkkokassia (aivan, ohje
siitä samaisesta Tyylikästä virkaten-kirjasta) olen virkkaamassa
Tennessee-langasta. Hieno siitä tulee. Kunhan vain saan aikaa
virkkaamiseen. Onneksi tänä viikonloppuna tulee hyviä elokuvia, joten
keinutuoli on varattu verkottumiseen.
lauantai, 23. huhtikuu 2005
Kommentit