Kivaa. Voin huvittaa ystäviäni vanhemmilta saadulla albumilla, jossa on kuvia meikäläisestä 3kk-1,5vuoden ikäiseksi. Kun neulominen ei huvita, voin ottaa käyttöön lahjaksi saadut langat ja ohjeet ja kutoa Uskelan naisen kansallispuvun liivikankaan. Tai käydä törsäämässä urheiluliikkeen lahjakortin uusiin juoksuhousuihin. Uudet 6mm korvakorutkin on upeat. Saatika uudet kuulokkeet iPodiin.

Suomalaisen naisen sanotaan olevan valmis 3. maailmansotaan, ainakin mikäli käsilaukku on mukana. Kaikki tarvittava löytyy.  Minä taidan pärjätä pitkään, siis todella pitkään, seuravaan teoksen avulla: 'Mieleni minun tekevi, askartelun ja kokeilun, keräilyn ja retkeilyn sekä eri harrastusalojen pikku jättiläinen' vuodelta 1970.
820 sivua kaikkea tarpeellista. Metallilankatöistä kalaverkon punontaan. Kirjansidonnasta taikatemppuihin. Kalastuksesta pääkallojen kunnostukseen. Porilaisten marssista putkiradion teko-ohjeisiin. Summerin l. suristimen (lol) toimintaperiaate. Tahranpoisto-ohjeita.
Palaan kirjaan vielä varmasti tulevaisuudessakin, mutta kuka teistä voi lukea nauramatta seuraavan:

"Kodin neuvonantaja-niminen teos, joka vuosina 1879-81 ilmestyi kolmena vihkona..., mutta emme kehota niitä noudattamaan. Otamme tähän niistä muutamia näytteeksi sen ajan käsityskannoista ja menettelytavoista.

'Iilimato ilman ennustajana. Muuan herra Herrman kertoo: Minulla on alati akkunassani lasipottu, joka vetää noin naulan vettä. Tässä säilytän iilimadon, ja voin vakuuttaa, että tämä, pettämättä minua koskaan, on ollut minulle erinomainen ilman ennustaja. Jos iilimato makaa potun pohjalla liikkumattomana, odotan minä kestävää, kaunista ja selkeää ilmaa. Jos hän kämpii ylös potun suuhun ja imee itsensä siihen kiinni, tiedän minä odottaa sadetta tahi lunta. Jos tuulinen sää on tulossa, uipi eläin suurella vauhdilla edes takaisin potussaan, eikä asetu ennen kuin tuuli on tullut. Joitakuita päiviä ennen kovempaa myrskyä, tuulispäätä tai sadetta oleskelee eläin potun yläpuolella ja on varsin levoton, heittäytyy sinne, nyt tänne, ikään olisi hän veto-taudissa'".

Niksi-Pirkka?

P.S Suuret kiitokset onnitteluista, niin itseni kuin ainaoikean puolesta.